sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lupaus

Jep, lupaan taas jotain. Nimittäin olla 40 päivää ostamatta muuta kuin ruokaa. Minulla on nimittäin 40 päivän päästä hyvä syy säästää hieman rahaa. Olen ilkeä ja kerron asiasta vasta lähempänä. En malta odottaa millään. Tähän lupaukseen on kuitenkin tehtävä pieni poikkeus pomp de lux -kutsujeni kohdalla, jotka ovat huhtikuun alussa. Sieltäkään en kyllä osta mitään tarpeetonta. Kerron sitten kuinka hyvin lakkoni sujui, pitäkää peukkuja. Aloitin jo pihistelyn palauttamalla O:lle tilatun me&i bodyn. Voitteko kuvitella kuinka vaikeaa on ollut pysyä kaukana Stockmannilta muutaman viime päivän aikana.

Luuletteko minun pitävän lupaukseni kunnialla loppuun?


torstai 26. maaliskuuta 2015

Treenimotivaatio hipoo pilviä

Edit: tein tän postauksen jo toissapäivänä ja enkös tullut kipeeksi samana iltana. Tänään piti muiden alueen perhebloggaajien tulla meillä käymään, mutta sekin nyt sitten peruuntui. Toivottavasti tämä menee pian ohi, jotta pääsen takaisin sinne salille

Välillä treenikuulumisia. Mullahan oli siis jatkuvasti kesän jälkeen enemmän ja vähemmän taukoa ja motivaatio hukassa. Syksyllä se palasi hetkeksi ja sitten tuli muutto marras-joulukuussa. Oli raivostuttavaa aina miettiä salille menoa J:n työvuorojen mukaan ja viime kuussa sain vihdoin irtisanottua itseni Lady Linelta. Viihdyin siellä paremmin kuin hyvin, enkä olisi millään tahtonut vaihtaa yhden jumppaohjaajan takia, joka vaan on aivan huippu. Mutta sijainninkin puolesta halusin vaihtaa salia ja sellaiselle, jossa on lapsiparkki. Aloitin GoGolla viikon jäsenyydellä, jonka sain kaverilta kun hänelle se oli tarpeeton. Sitten liityinkin samantien jäseneksi tuon viikon jälkeen.


Tykkään siitä, että on vaihtoehtoja ympäri kaupunkia minne mennä treenaamaan. Kuitenkin eniten käytän Linnainmaan Expressiä ja Hermian salia. Express on reilun kahden kilometrin päässä ja ehdin lähtemään sinne vaikka O:n päikkärien aikaan vaikka J olisi ollut yövuorossa ja nukkuu. Hermiassa taas on lapsiparkki ja jumppatunnit. Jumppatunneilla olenkin nyt käynyt Lilan kanssa. En tykkää ihmisistä, jotka höpöttelevät keskenään koko tunnin ajan, mutta on mukavaa kun niillä pienillä hengähdystauoilla voi vaihtaa pari sanaa liittyen jumppaan. 


Viime viikon perjantaina tajusin, että OHO oon urheillut koko viikon joka päivä. Viikonlopun pyhitinkin sitten palautumiselle. Nyt on taas uusi viikko käynnissä. Toivotaan, että motivaatio pysyy taas näin korkealla pitkään. Nyt ei ole edes lapsiparkittomuus tekosyytä piinaamassa. Vaikka se nimenomaan olikin tekosyy, koska en ole O:ta vienyt parkkiin kuin kaksi kertaa tässä muutaman viikon sisällä. Hermian parkissa hän viihtyi hyvin pienessä tilassa, jossa oli vain pari muuta lasta. Hämeenpuiston salilla hän ei viihtynyt yhtään, koska tila oli iso ja siellä oli paljon muita lapsia. Hän oli halunnut vain kokoajan hoitajan syliin. Aionkin siis viedä häntä mieluummin Hermian parkkiin jatkossa. 


Jumpissa olen pysynyt vielä vanhoissa tutuissa, mutta haluaisin rohkaistua ja alkaa kokeilemaan muitakin kuin niitä tuttuja ja turvallisia. Esim. bodyattack kiinnostaisi ja olen pitkään miettinyt zumbaa tai sh'bamia, mutta oon auttamattoman huono pysymään mukana askelluksissa sun muissa. Kai se pitäisi vaan rohkeasti käydä muutaman kerran, jotta oppisi hieman ohjelmaa. Mun lemppari jumpat on siis pumppi ja balance. Ihan paras combo peräkkäin! Tosin en peräkkäin ole niissä ollut aikoihin. Nyt oon käynyt Lilan kanssa pumpissa ja kahvakuulassa.


Kuvitusta ei varmaankaan tarvi kauheasti selitellä. Muistin, että mulla ois ollut paljon enemmän kehityskuvia, muttei ollutkaan. Pitäisi saada nyt otettua useammin ja ottaa niitä tasaisin väliajoin.



Tässä seuraavassa kuvassa olen varmaankin pienimmilläni viime kesänä ennenkuin kesäloma venähti jne. Nyt tavoitteenani on saada lihasta enemmän ja kiinteyttää kroppaa. Olen varmaan aiemminkin sanonut, etten todellakaan ole mikään diettailija ihminen ja minun on vaikea pysyä erossa herkuista. Tosin vuosi sitten kun olin alkuhuumassa ja söin pääsääntöisesti melko terveellisesti ei mieleni tehnyt edes herkkuja. Pitäisi tähdätä siihen pisteeseen taas.



 Onko muillakin treenikärpänen puraissut näin kevään kunniaksi?

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Me&i

Taisinkin mainita viime viikon Me&i -kutsuista, jotka järjestin. Olin nähnyt tämän malliston jo kauden alussa kun tätini piti kutsut. Suuremman tilauksen tein kuitenkin omilta kutsuiltani. Kauden alussa kotiutin nämä:

jumpsuitknitted leo hat

Jumpsuittikin on päässyt jo kerran käyttöön melkoisten kerroksien kanssa, odotan niin kesää kun voi mennä pelkästään tää päällä ja conssit jalassa. Varmasti tulee olemaan kesän pidetyin asu. Pipo on myöskin ollut paaaljon käytössä. Mulla onkin ihan liikaa pipoja, vaikka vein niitä kirpparillekin vinon pinon. En tiedä mistä tääkin addiktio johtuu.

Sitten niihin uudempiin hankintoihin. Malliston uutuudet olivatkin ihania ja hankin sekä itselleni, että O:lle, lisää kesävaatteita. Moni vaate jäi harmittamaan, mutta ei yksinkertaisesti budjetti riitä hankkimaan kaikkia ihanuuksia. Jos vaikka aleista vielä löytyisi omia suosikkejani. Mutta tässä kuvat:

maxidressby the sea body with legsapples & snufkins body

Haalarin O:lle tahdoin siksi, että viime kesänä ei paljon muuta pojalla ollutkaan päällä kuin tällaisia haalareita. Ihan parhaita! Ja body tuon keltaisen takia. Oon siihen väriin vaan jotenkin niin koukussa. Voisin tehdä postauksen O:n keltaisista vaatteista ja asusteista! :D Ja tarviiko tuota mekkoa edes selitellä, tulee varmasti käyttöön yhtä paljon kuin tuo jumpsuitti. Toivotaan, että tulee lämmin kesä.

Ja sitten vielä ne kaikki mitkä tahtoisin vielä kotiuttaa jos tulisi lottovoitto.

denim shortspencil skirtsleeveless dress sweat dress

Oletteko te hankkineet jotain tästä me&i mallistosta? Oliko samoja suosikkeja kuin minulla?

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pieni piristys kotiin

Aluksi hieman kuulumisia. Tällä viikolla on ollut kauheasti kaikkea touhua. Olen mm. saanut kiinni taas hyvästä treenimotivaatiosta ja torstaina mulla oli Me&i -kutsut, näistä molemmista luvassa omat postauksensa tulossa. Arkea on horjuttanut myös J:n ylimääräiset kahdentoista tunnin työvuorot. Kokonaisia vuorokausia miestä ei ole paljon kotona näkynyt, onneksi pääsiäisen aikoihin olevat pitkät vapaat ovat jo ihan kulman takana.



Suurempi Onneksi on se, että O on nukkunut edes muutamia öitä illasta aamuun saakka heräämättä. Hänhän ei ole tällaista herkkua meille kauheasti suonut. Olo on ollut paljon pirteämpi kun yöunet ovat olleet kokonaisia ja olemme ulkoilleetkin hieman enemmän. Tänään poika sai kyllä megaraivarit kun lähdettiin puistosta ja karjui koko matkan (reilu kilometri) kotiin. Mistä lienee johtunut.



Kotiin piristystä on tuonut tietysti auringonsäteet, mutta myös liitutaulutarra, joka on ollut pitkään ostoslistalla. Nyt hyvän tarjouksen osuessa kohdalle, ostin sitä heti kaksi rullaa. Tuo hölmö seinän pätkä oli ensimmäinen paikka, johon halusin tarraa laittaa. Se kuitenkin osoittautui erittäin huonoksi epätasaisen maalipinnan takia. Loput palaset laitan siis suosiolla vaan kaapinoviin tai muille sileille pinnoille.



Taitaapa tuo hieman vinossakin olla mutta olkoon. Tää on ihan riittävät mulle. Miikkari kutsuille kirjoitin siihen menun ja nyt siinä on taas muistettavia asioita kissankokoisilla kirjaimilla. Kuten 1,5-vuotisneuvolan varaus. Tuskin saadaan enään oikealle päivälle. Ajattelinkin tässä joku päivä, kirjoittaa O:n kuulumisia, mutta teenkin sen vasta sitten neuvolan jälkeen. :)

Tällainen sekametelisoppa, kuinkas teidän viikko meni?


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Parisuhteelle

Viime viikolla meillä tuli J:n kanssa täyteen kolme vuotta yhteiseloa. Aiempina vuosipäivinä ollaan taidettu juhlistaa yhteistä taivaltamme hyvän ruuan parissa. Satuttiin saamaan vielä edeltävänä päivänä lastenhoitaja O:lle. Käytiin aikaisella päivällisellä neljän aikaan. Ajatuksena oli mennä pikaisesti tapaksille Ineziin ja katsoinkin sen aukeavan kello 16. Siellä olimme oven takana minuuttia vaille ja meidän tuurilla siellä oli yksityistilaisuus ja se aukesikin vasta klo 17. Dämn, kerrankin kun oli selvät sävelet mihin mennään.

Päädyttiin sitten lähelle New Yorkiin. J oli aiemminkin käynyt, mutta mä en. Tuohon aikaan odotettavasti paikka oli vielä aika hiljainen. Henkilökunta oli oikein mukavaa. Ja mä onnistuin, jopa nopeasti valitsemaan ruokajuomaksi talon viiniä. Yleensä juodaan molemmat vaan vettä ja J ruoan kanssa maitoa.


Viini oli todella hyvää. Mä en oikeastaan edes tiedä miksi silloin tällöin päädyn ottamaan viiniä. En pidä siitä erityisesti, ehkä se on vain sellainen ravintolajuttu. Tämä viini kyllä maistui. Nälkäisenä oli kiva saada vähän hotrod -sipsejä jo juomien kanssa.Alkupalaksi otimme Katkarapuja juustokuorrutteella, maalaisleivän kera. Nämäkin olivat oikein hyviä. Ja varsinkin paikallinen leipä iski muhun.


Pääruoaksi J valitsi Syö hyvin kympillä! -tarjouksen hampparin ja mulle Portobello sientä samaisella juustolla kuorrutettuna kuin katkaravut. Mitä herkkua se olikaan! Kylkeen tuli vielä yrttikuorrutteiset lohkoperunat. Kerrankin söin ihan koko annoksen muutamaa perunaa lukuunottamatta, mutta sieni ja sen lisukkeet oli pakko syödä viimeistä murusta myöden. Ja vaikka olin ihan täynnä niin tilasin vielä jälkkäriksi mukikakun kera pähkinäjätskin. 





Mikä ihana yhdistelmä tuo kuuma kakku ja kylmä jätski. Tämä on todellakin vain ilmaista mainosta New Yorkille ja sen loistavalle asiakaspalvelulle. Voin suositella lämpimästi tätä. Vaikka vain Tampereen kauttakulkijoille, New Yorkiin Hämeenkadun varrelle kävelee pikaisesti rautatieasemalta. 

Onko teillä yhtä hyviä kokemuksia kyseisestä raflasta? :)
Kuinka te vietätte paremman puoliskonne kanssa vuosipäiviä?



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Lauantai

Yritän tehdä tästä jonkunlaista meidän päivä -postausta. Kuvia tulee olemaan paljon!


7.30 Herään yksin meidän sängystä ja laitan heti J:lle viestin "onko toi nukkunu koko yön?". Normaalisti O siis herää vähintään kerran ja otetaan se sitten meidän sänkyyn nukkumaan.
Päätän nousta ylös ja syödä aamupalan kerrankin rauhassa


8.30 Sain syötyä aamupalan rauhassa ja juotua aamukahvit. Istahdan koneelle tekemään ripsipostausta, eikä aikaakaan kun O:n huoneesta kuuluu kutsuhuuto. Poika nukkui aika lailla tasan 12 tuntia putkeen!
Pojalle vaipanvaihto ja aamupuuro.


9.15 Otin rairuoho tarvikkeet esiin ja laitettiin ne itämään. O seurasi vierestä tarkkana.


9.45 Kitinää, joten puettiin ulkovaatteet ja mentiin meidän pihaan. O viihtyy niin hyvin kun saa tepastella itse. Ainoa ongelma on meidän sisäpihalta nousevat kolmet portaat joihin pitäisi kokoajan päästä. Ja välillä kun käytiin parkkipaikan puolella O keksi meidän ja kävelytien välillä olevan ojan johon olisi ollut pakko päästä. Muutamat raivarit kun ei saanut sinne ojaan mennä tai koskea toisten autoihin. Pajunkissojakin katseltiin.


10.30 Sisälle ja ensimmäinen päiväuniyritys edelleen kitisevälle pojalle. Tietokone auki ja tätä aloittelemaan


10.50 Luovutan ja haen huutavan pojan tutin kanssa sohvalle ja Muumit pyörimään.


11.00 Bloglovinista blogien selailua. Nälkä alkaa salakavalasti hiipimään ja mietin söisinkö eilistä broitsusoppaa vai kokeilisinko itsetehtyjä Pinaattilättyjä Tiinan reseptillä


11.15 kitinä jatkuu kun muumit loppuu nyt täytyy keksiä jotain


11.30 Uus päikkäriyritys


11.45 Uskallan käydä sulkemassa O:n huoneen oven ja alan lämmittämään ruokaa, keitän päiväkahvit ja käyn laittamassa pesukoneen päälle.


12.15 Syöty ja kahvit juotu. Soittelin kaverin kanssa josko voitaisiin mennä heille kylään tänään. Sovitaan että laitetaan viestiä vielä myöhemmin


Jumitun lukemaan kirjaa ja kello onkin yhtäkkiä...

13.45 J tulee töistä ja varttia myöhemmin käyn herättämässä O:n, jos vaikka uni maittaisi ensi yönä yhtä 
hyvin kuin edellisenä.


14.10 heräämiskiukkujen jälkeen eilistä keittoa myös O:lle
Oltsu saa syötyä ja saa hakkaraisen. J menee päivätorkuille huonojen yöuniensa johdosta. O viuhtoo edestakaisin ja mä oon levoton kun ei oo mitään tekemistä. Paitsi tietty keittiön siivous ois ihan hyvä...
Pyykkikone piippaa. Laitan pyykit kuivumaan ja viikkaan O:n puhtaita kuteita kaappiin. Siinä O:n huoneessa silmääni pistävät, jo jonkin aikaa lipaston päällä lojuneet valaisimet. Pyydän J:tä laittamaan niitä paikoilleen, tuloksetta. Hän laittaa pojalle muumit ja painuu takaisin unilleen kuulemma puoleksi-tunniksi. Taidan sittenkin siivota keittiötä.


15.45 keittiö on vihdoin siivottu. Vielä kun joskus jaksaisi kaapit järjestää fiksusti! Sitten kahvia ja välipalaa.



16.30 Lähdetään poitsun kanssa kaverille. Hänellä on reilu kaksivuotias poika niin O:llekin on seuraa. Kahvitellaan ja höpötetään. Pojat meinaavat aluksi saada tappelua aikaan mutta loppuaika menee hyvin


19.00 Palataan kotiin ja J lähtee kauppaan.
Siinä sitten katseltiin vielä piirrettyjä ja Oltsun hamutessa, jo hieman tummuneita banaaneja keksin tehdä pitkästä aikaa iltapalaksi banaanilettuja.


Hengailtiin vaan kolmistaan ja pojat kävi hoitamassa iltapesut, minä puolestani laitoin vaipan, yöhaalarin ja naamarasvat pikkujäbälle.

20.30 O vietiin sänkyyn, toivotettiin hyvät yöt ja laitettiin unilaulu soimaan itkuhälyttimestä
Puolisen tuntia melkein kuului ähinää ja pyörimistä ei onneksi itkua ja ysiltä suljettiin ovi. O nukahtaa oarhaiten kun ovi on auki ja valot päällä.

21.04 J käynnistää tv:n ollaan löhötty sohvalla jo se puoli tuntia, ennenkuin O nukahtaa ei kannata päästää pihahdustakaan.

Jotain iltapalaa varmaan voisi vielä napata ja alkaa suunnittelemaan peiton alle menemistä. J:llä on huomenna vapaapäivän sijasta klo 6-18 töitä. Mihinköhän huomenna mentäisiin kyläilemään? :D illalla tosin on tupperware-kutsut mun tädillä mutta siinä on koko päivä aikaa ennen sitä.

21.30 Sain iltapalan tehtyä ja teen keitettyä. Istahdan sohvalle syömään ja katsotaan hetki Suomen Temptation Islandia...


21.45 Iltapesulle mennessäni huomaan edelleen pesukoneessa lojuvat pyykit, jotka unohtuivat ilmeisesti, koska menin viemään O:n vaatteita. Noh onneksi olen sentään avannut luukun etteivät ne edes haisseet pahalle. Pyykit narulle ja nukkumaan


22.05 Sängyssä vielä hetki somen selailua. Hirvein yö edessä O heräsi jo ennenkuin olin saanut unen päästä kunnolla kiinni ja pyöri koko yön ja vaati maitoa pariin otteeseen...

Tällainen on meidän normipäivä. Kyläillään lähes päivittäin. Harvoin tulee sellaista vuorokautta, että oltaisiin vain kotona keskenämme. Vierailut tosin verottaa omia syömisiä. Tänäkin päivänä O:lla oli kylässä ruoka mukana, mutta itselle en kehtaa kylään viedä mitään ruokaa. :D Söin vaan O:n jämät.

Haluaisitteko lukea useamminkin tällaisia?