maanantai 30. toukokuuta 2016

Katse syksyssä

Kesä on vasta aluillaan ja syksyyn on ihanan pitkä aika vielä. Odotan silti kovasti syksyä ja hikisiä salitreenejä. Ikävä salille on kova. Ja joo kyllähän siellä ois voinu raskaanakin käydä, mutta ei näiden liitoskipujen kanssa. Ja ilman kipujakin treenaamisessa olisi joitain rajoituksia ollut. Enkä raaskisi maksaa kuukausittain isoa summaa, salijäsenyydestä josta en saanut enää niin paljoa irti. 

Mun piti tulla vaan iloisesti kertomaan tämän päivän alelöydöstä, mutta kuvia valitessa turvonnut ulkomuotoni alkoi ahdistaa. En tiedä onko vika kuvissa vai peilissä, mutta rehellisesti sanottuna en näe noin turvonnutta kroppaa peilin kautta. Kuvissa näen itseni sen sijaan paljon isompana. Näin on käynyt jo pari kuukautta. Toivon todellakin, että tämä on vain loppuraskauden kerryttämää nestettä kropassani. Tai vielä parempi olisi kun turvotus olisi oman mielikuvitukseni tuotetta. Niin järkkyjä noi kuvat oli mun mielestä etten löytänyt kuin yhden julkaisukelpoisen.


Tarkoitukseni ei ollut tulla valittamaan raskauskiloistani vaan tosiaan iloitsemaan tästä mekosta. Se löytyi tänään H&M:n alerekistä, yksinumeroisella hinnalla ja koossa 36! Ja se mahtuu mun päälle tän mahan kanssa! Mulla oli puoli tuntia aiemmin ollut hirveä kesävaatekriisi kun oltiin lähdössä kauppaan. Nyt oon oikein ilonen ja luulen pärjääväni pakotan itseni pärjäämään synnytykseen saakka tällä vaatevarastolla. Alesta lähti mukaan myös mama-osastolta shortsijumpsuitti, saa nähdä pääseekö se blogiin saakka.

Aurinkoista viikkoa kaikille!

lauantai 28. toukokuuta 2016

Apua, vauva tulossa!

Viime viikolla käytiin ihastelemassa ystävien muutaman päivän ikäistä vauvaa. Siinä pientä nyyttiä silitellessä mullekin alkoi valjeta "Ei hitto meillähän on pian itelläkin tämmönen!". Jotenkin sitä vauvan tuloo on vaan niin vaikee käsittää, vaikka ollaan jo toista kertaa samassa tilanteessa. Periaatteessa voisin synnyttää muutaman päivän päästä kun kattoo raskausviikkoja, mutta käytännössä oon asennoitunut lähtemään synnärille vasta heinäkuun puolella. Parempi ajatella näin päin, kun että alkais kohta jo turhautuun ja odottaan h-hetkeä. Olisin tyytyväinen kun ei kuitenkaan ihan sinne 41+5:teen saakka joutuis oottaan.

O on ehkä pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään mitä tuleman pitää. Hän oli hauska lauantaina kun isi otti sen pienen käärön syliin. O tuli äitin syliin ja veti lippistä syvemmälle päähän, joka kerta kun joku puhui hänelle. Vartin jälkeen hän rentoutui ja touhuili omiaan. Hieman ennen lähtöä sain hänet jopa kuvaan, tuoreen äidin viereen istumaan ja silittämään vauvaa. Ei kuitenkaan ihan oo varmaa tajuaako poika missä se vauva on. Sillä kun häneltä kysyy missä vauva on niin hän näyttää omaa mahaansa. 

Tavallaan kotona on valmista vauvaa varten. Vaatteita ei hirveästi ole, koska ajattelin käytännössä sitten todeta mitä tarvitsee enemmän ja mitä ei. Myöskään vaippoja tai liivinsuojuksia ei olla vielä ostettu. Vauvan sänkyä olin joku päivä petaamassa kun J tuli ja totesi "turhaan sä sitä vielä petaat pölyyntymään". Itse totesin, että tällä kertaa en jaksa pestä vauvanvaatteita, aivan turhaa hommaa. Niitä on kuitenkin säilytetty äitiyspakkauksen laatikossa, vaatekaapissa. Eivät siis haise varastollekkaan. Vaatteet voisi kai kuitenkin viikata ja järjestää hoitopöydän hyllylle. 

Käytännössä siis ollaan valmiina, mutta APUA meillä on kohta heinäkuussa vauva!

Ps. Mitäs tykkäätte asusta? Tunika ei oikein istu mahan kanssa, mutta muuten ihastuin siihen ikihyviksi. Ja O:lta löytyy myös tämän väriset housut. Ja voi apua kun näin Stadiumissa just eikä melkein näiden housujen väriset Converset, en vaan millään raaskinut niitä ostaa. NOSH on mun uusin tuttavuus lasten-/naistenvaatteiden saralla. Nyt en jaksanut näitä kutsuja enää itse järjestää, mutta luultavasti syksyllä sitten. 

takki Vero Moda
tunika ja treggingsit NOSH
kengät Converse






sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Odotuskuvat

Mulla tuli nyt vähän kiire tän postauksen kanssa, sillä terminaattori on heräilemässä päiväuniltaan.

Päätin siis heittää tänne vaan äkkiseltään mun mielestä parhaimmat kuvat. Näitä ei oo vielä muokattu ollenkaan. Toisaalta en tiedä kaipaavatko ne edes sitä. Kuvat on siis otettu ihan vaan kaverin kanssa tuossa meidän pihassa parilla eri taustalla. 

Sanokaa te mitä näille kannattais tehdä? 
Mikä on teidän mielestänne paras? 
Kunnon hymyllä vai hieman lempeämmällä ilmeellä? 
Oonko ainoo jonka mielestä maha näyttää paaaljon suuremmalta vaatteen alla? 
Mitä te ootte tehnyt raskauskuvillanne? 
Onko ne päätyneet albumiin, jääneet tietokoneen uumeniin vai päätyneet seinälle? 
Jos seinälle niin yksi kuva vai useampia?

Mä en todellakaan osaa päättää mitä teen, kuvista tuli mun mielestä  niin kivoja että haluaisin kyllä ainakin yhden seinälle. Toisaalta se ois vähän hölmöö kun tällasia kuvia ei oo O:n raskausajalta. Pitääkin tutkia löytyiskö niiltä ajoilta edes jokin kuva jonka voisi näiden kanssa laittaa seinälle.








maanantai 9. toukokuuta 2016

Kolmas äitienpäivä


Tänä kolmantena äitienpäivänäni sain ensimmäisen O:n kerhossa tekemän kortin. Niin söpö ja sisältä löytyi ihana tekstikin. Poika oli myös auttanut isäänsä aamulla kakun koristelussa. Sain ensimmäistä kertaa J:n tekemää täytekakkua ja oli muuten hyvää. Vähän liiankin hyvää sillä söin tosta oikeesti suurimman osan yksin. Hups! Tänään vaihdoinkin sitten salaattilinjalle.


Sää oli eilenkin mitä mainion niin lähdin kävelylle nukuttamaan O:n päiväunille. Oon kävellyt viimeisen viikon aikana enemmän kuin pitkään aikaa. Ihana kun asuinpaikka vaihtui niin on taas mielenkiintoa tehdä kävelylenkkejä, raskausvaivojen takia lenkit ei kylläkään kovin reippaita ole. 

Välillä on hauska samistella. Vai menikö tällä kertaa jo överiks?


Kakkua lukuunottamatta meidän päivä oli eilen aika tavallinen. Vähän olin haikein mielin kun taisi olla ensimmäinen äitienpäivä kun en omaa äitiäni ja mummuani nähnyt. Senkin edestä olen kyllä onnellinen näistä kahdesta. Nyt alkaakin olla jo ikävä kun pojat lähti tänään J:n porukoille puuhommiin ja mä jäin kotiin. Saan levätä ja viettää aikaa ihanien ystävien kanssa. Huomenna pitäisi ottaa kunnon raskauskuvia. Saa nähdä päätyykö ne tänne saakka. Jotenkin en osaa olla kameran edessä tän pallomahan ja kaksoisleuan kanssa. Olisi siis ehkä syytä syödä vähemmän kakkua ja jätskiä... 

Täytyykin mennä valitsemaan huomisia vaatteita ja nukkumaan, toivottavasti en joudu heräämään vessaan kolmea kertaa yön aikana.

torstai 5. toukokuuta 2016

Kesäasu kera kuulumisten


Täällä alkaa pikkuhiljaa olla uusi koti järjestyksessä ja viimeiset päivät onkin nautittu upeasta ilmasta ja annettu järjestelyiden odottaa. Tänään puin O:lle ekaa kertaa tänä vuonna shortsit jalkaan. Pikkumiehen asu olikin niin söpö että oli pakko ikuistaa tuo isopienipoika kuviin. 


O:lla alkaa olla uhmaikä pahimmillaan. Ajoittain joka toinen sekunti, kun J on töissä, olen aika epätoivoinen tuon pojan raivareiden ja kuuntelemattomuuden kanssa. Luojan kiitos J:llä alkaa olemaan vähemmän töitä näin kesän alkaessa. 


Paikkakunnan vaihtumisen myötä O:n kerho loppui, joten yritän vielä tämän kuun käydä hänen kanssaan avoimissa kerhoissa. Toivotaan myös kovasti että poika saa kerhopaikan sitten syksylle. Eilen käytiin ekaa kertaa  avoimessa MLL:n kerhossa, siellä sattui olemaan eräs äiti jolla on laskettu hieman mun jälkeen. Kukapa tietää vaikka tutustuttaisiin paremminkin. Montaa perhettä ei kerhossa kuitenkaan ollut näin upealla ilmalla.

Tänään tää pallomaha onkin ottanut kunnolla aurinkoo omalla terassilla. Vitsi tää on niin siistiä kun on oma piha. Ja vielä ihan hyvän kokoinenkin. Mahdollisimman pian olis saatava kyllä kunnon kalusteetkin tähän. Saa nähdä saadaanko toteutettua kuormalavasohva tänä kesänä.

Sellasta ajatuksenvirtaa täältä auringon pehmentämästä päästä. 


Lippis New Era
T-paita Zara
Shortsit Pomp De Lux
Kengät Toms (2nd hand)